Kartta - San Juan Capistrano

San Juan Capistrano
San Juan Capistrano on kaupunki Orangen piirikunnassa, Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Sen väkiluku oli vuoden väestönlaskennassa 35 196. Kaupunki perustettiin 19. huhtikuuta 1961.

San Juan Capistranon pormestarina toimii John Taylor.

Kaupungin asukkaista 72,01 prosenttia on valkoisia, 2,53 prosenttia aasialaisia, 0,91 prosenttia afroamerikkalaisia ja 0,64 prosenttia intiaaneja. 11,65 prosenttia asukkaista eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia. Kaupungin väestön keski-ikä on 42,9 vuotta.

 
Kartta - San Juan Capistrano
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko